Oli niin kaunis ilma ja niin rampa omis että päätettiin lähteä koirapuistoon. Paikkana Kuopion Niiralan puisto, valkeisenlammen vieressä. Vähän pakkasi jännittämään: mitenkähän otus suhtautuu toisiin koiriin?

Puisto oli synkässä pohjan puolen rinteessä, varjossa kauniina päivänä. Valkeisenlampi kutsuvana paistoi vieressä. Vähän aikaa höppä nuuski ja leikittiin piilosta, ja sitten kyllästyttiin. Ei kun paukkimaan lammenkiertohommiin, muiden ulkoilijoiden sekaan. Höppä käyttäytyi mallikelpoisesti, eikä päästänyt kuin kaksi rähäystä ohittaneelle koiralle (väistimme hankeeen). Mummot tuli juttelemaan puuttuvasta kintusta. Aurinko paistoi, nuuskuja ja lumienkeleitä riitti. Meillä oli erittäin mukavaa!

Kaverilintukoira oli taas vapaudessa pihailemassa aamulla kun pisulla kävimme. Vähän aikaa leikkiä höpsöttivät, Pettu maasta käsin kun ei remmissä juoksemaan päässyt. Vähän piti liian ronskista leikistä minun urahtaa kaverille, joka tajusi hyvin. Yhteisnuuskiminen oli Pop. Syöttelin vielä taskusta kananugetin Petulle ja kaverille; kaveri suorastaan heittäytyi maahan kun käsky kävi ja nugetti heilahti :)