Heeva Lupsun Meillä vuoden olo-synttärit, joita niin etukäteen suunniteltiin...unohtuivat! Työkiireet ja silleen.

Niin se aika rientää. Ajateltiin pistää Kuonolle pikku paperihattu päähän, laittaa maksalaatikkoon nakkikynttilä ja antaa koeran lotkia. No, takautuvasti sai vähän lihavartaita jääkaapista.

Käsittämätöntä että oltiin koirattomia vielä vuosi ja viikko sitten. Ei enää ikinä mulle sitä, kiitos!

Rantauduttiin Saaresta puolitoistakuukautisen sielläolon jälkeen koko jengi. Ihan outoa kun on juokseva vesi ja lämmin lattia. Eläinkunta on viettänyt kotona aikaa lähinnä tassut kohti taivasta köllien. Petulla oli ruoka maistunut ja lihas lisääntynyt: valjaat olivat kireät! Ei sillä löysää mahan alla silti ole, rotevoitunut vaan.

Pitkästä aikaa oli kiva myös käydä lenkillä. Vähän meinasi tulla rähä, mutta leikkimällä siitä selvittiin. Rähän jälkeen on aina hötky, mutta otin koiran rauhoittumaan tosi lyhyeen hihnaan vähäksi aikaa, ja rauhoittuminen koosti sitä tosi hyvin. Ei tarvinnut edes komennella, pylly meni maahan kuiskauksella. On edetty!