Grillijuhlat kavereiden pihalla. Puutarha oli mitä kaunein ja hyvällä maulla tehty, samoin koko talo uudisremppoineen. Lupsu mukaan koska matka on lyhyt. Vähän aina arveluttaa viedä hauvaa ihmisten ilmoille; toistaiseksi tämä ei ole jättänyt miehiä haukkumatta.

Huolestuminen oli hyödytöntä. Lupsu nuuskutti ihmiset uudet ja vanhat, ja nuolaisi käteen sitä pitkää matalaäänistä mieshenkilöä jonka olisi voinut kuvitella olevan pahimman. Odotti kiltisti ja vahti kun syötiin, ja kun oli koiranherkkua, meni syömässä olevan henkilön viereen "mä oon tämmönen koira tässä vaan, kato kun oon söpö, huomaatko että mulla on vaan kolme jalkaa?" mutta ei tehnyt itsestään numeroa. Jos nyt on pakko kerjätä niin tuo tyyli on hyvä, ja kaveritkin oli kilttejä kun eivät lupsulle antaneet kerjuupaloja pöydästä.

Talon kissan ilme oli kyllä sanoin kuvaamaton. Kissarouva 18 v huomasi koiran kuistillaan, katsoi pöyristyneenä, tuli suoraan kohti ja alkoi sylkeä ja kynsiä. Ei mitään väistelyjä. Pidettiin parhaana olla laittamatta lupsua enää sisälle. Ja hitto kun mammasta lähti kynsimävoimaa, itselläni on kahdessa kohtaa todisteet. Ihan toista kun Läskikissan tipsutus, joka on nykyään enemmän periaatteellista.