Meillä on löytöhuusholli: huonekalut, ihmiset ja eläinkunnan edustajat ovat usein löydökkäistä. Historiaa on meistä usealla ihan riittämyksiin asti.

Välillä historiat ovat epäsynkassa. Koiran historialla haukutaan kaikki vastaantulevat koirat äkäisesti. Jotkut äkäisemmin kuin toiset. Miesomiksen historialla taas koirille räyhääminen on mitä ärsyttävin asia ja sillä kiehuu, kiehuu. Koiran lenkittäminen on isoakin isompi harmi.

Täälläpä sitten ollaan välissä helteilemässä. Pehmeä koirankasvatuslinja ei ilmiselvästi kovaan koiraan toimi. Nyt on siis tässä huushollissa tulossa suunnan muutos, jonka tuloksia jännittyneenä odotamme. Jonkunlaisen perusluottamuksen olemme varmasti koiran kanssa saavuttaneet, mutta onpa tuo saanut meidätkin pikkutassunsa ympäri kiedottua. Johtajuushommia tässä perheessä mietiskellään kovasti.

Ensiaskel lienee se, että koiralle annetaan vähemmän huomiota, eikä silloin kun koira sitä itse pyytää. Pissilenkillä mennään ihmisen tahtia ja ihmisen suuntaan _aina_, eikä anneta koiran viedä vaikka miten aamunkähmeessä olisi. Ja namipalkka säästetään aina viimeiseen hetkeen, sitten kun koira on ollut kiltisti.

Muutokset on pelottavia, hui olkoon, mutta toivottavasti kuonoystävän ja meidän kaikkien homma helpottuisi.